CA-viljely ja CAP 2020

Johdanto ja perustelut
 
Eurooppa on määrittelemässä uudelleen lähitulevaisuuden yhteisen maatalouspolitiikkansa. Tuleeko se hienosäätämään olemassa olevaa CAP:ia vai muutetaanko sitä perinpohjaisesti? 

Viimeisimmässä CAPin uudistamisessa huomattavin muutos oli ehdottomasti huoli EUn ja maailman ruokahuollosta. Kiinnostus maataloustuotteisiin heräsi uudelleen CAPin ”terveystarkastuksessa” tuotantohintojen nousun seurauksena 2007/08. Siksipä ei ole yllätys, että kasvava huoli sekä EUn että maailman ruokahuollosta on ensimmäinen asia CAPin uudistamislistalla. Muut mainitut haasteet tällä listalla ovat ympäristöä suojeleva luonnonvarojen käyttö, ilmaston muutos ja sen vaikutusten lieventäminen ja kilpailukyvyn parantaminen. 

Globalisaation ja hinnan vaihtelujen haasteita, vaikka ne eivät ole mitään uusia, on pidetty riittävän tärkeinä ylläpidettäviksi ja uudelleen arvioitaviksi. Viitaten EUn 2020 strategian käsitteisiin Komissio haluaa CAPin antavan järkevälle kasvulle lisää resurssien tehokkuutta ja parempaa kilpailukykyä, kestävälle kasvulle ruoka-, rehu- ja uusiutuvalle tuotannolle perustan ja kattavalle kasvulle edellytyksiä poistamalla taloudellisia esteitä maaseudulla. Viestissä Euroopan Parlamentille, Neuvostolle, Euroopan Talous- ja Sosiaalikomitealle sekä Alueiden Komiteoille, Euroopan Komissio määrittää kolme päätavoitetta tulevaisuuden CAPille: 

  • Tavoite 1: Toimintakykyinen ruuan tuotanto 
  • Tavoite 2: Kestävä luonnonvarojen käyttö ja ilmastovaikutus 
  • Tavoite 3: Tasapuolinen alueellinen kehity
 
Kuva 1 näyttää seikkaperäisen yhteenvedon EUn Komission ehdotuksen tavoitteista uuteen CAP 2020:een. Toimintakykyinen ruokatuotanto, yksinkertaistettuna, tarkoittaa, että EUn viljelijöille on annettu keinot tuottaa sama määrä tai jopa enemmän ruokaa alemmilla kustannuksilla, jotta vastattaisiin kasvaneeseen ruuan, rehun, kuidun ja biopolttoaineiden kysyntään sekä globalisoituneeseen maailmanmarkkinoiden kilpailuun, samalla kun kuluttajat voivat ostaa riittävän huokeaa ja laadukasta ruokaa. Luonnonvarojen kestävä käyttö ja ilmastonvaikutus tarkoittavat maaperää, vettä ja eliöiden monipuolisuutta jne. suojelevan maataloustuotannon sekä maatalouden kasvihuonekaasujen vähentävän vaikutuksen yhdistämistä. Lopuksi, tasapuolinen alueellinen kehitys sisältää tuotannon monipuolisuuden varmistamisen ja tämä, huolimatta vaikeista luonnon rajoituksista, erityisesti mitä tulee maaperään ja ilmastoon, maatalouden elinkelpoinen toiminta varmistetaan vain halvemman ja todennäköisesti vähän työvoimaa tarvitsevan tuotantotavan kautta.  

Kuva 1: Yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksen päätavoitteet

Kestävän viljakasvituotannon tehostaminen keskittyy Kasvin tuotannon ja suojelu jaoston (AGP) ja Elintarvike- ja Maatalousjärjestön ehdottamana kasvavan väestön ruuantarpeeseen samalla selviytyen jatkuvasti köyhtyvästä ympäristöstä ja ilmaston muutoksen tuomasta epävarmuudesta. 

Tämä konsepti antaa ”mahdollisuuksia kasvintuotannon optimoimiseen per tuotantoalue, ottaen huomioon ympäristön suojelu sekä potentiaaliset ja/tai todelliset sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset ja ympäristölliset yhteentörmäykset". Mitä tämä tarkoittaa käytännössä ja kuinka ehdotetut CAP 2020 tavoitteet saadaan yhteen sovitettua? 

Tällä hetkellä EU Komissio on säätämässä EUn maatalouden suuntaa kohti kestävää kehitystä, sen kokonaisvaltaisessa merkityksessään. Ennustavissaan sanoissaan Iowalainen viljelijä (anonyymi) sanoi: ”Kestävä kehitys on matka, ei päämäärä”. Se näyttäisi myös olevan mittasuhteiden kompromissin etsintää kestäväksi kehitykseksi, joita ovat talous, ekologia ja yhteisö (viljelijät ja kuluttajat). Tänä päivänä, kaupallisessa viljelyssä ei näyttäisi olevan vain yhtä tuotantotapaa jonka voisi sanoa olevan ”ympäristöä säästävä tapa”. Tietysti edellä mainittu määritys parhaaksi kompromissiksi riippuu todetuista päämääristä. CAPin päämäärien uudistamista koskien, mitä vaatimuksia maatalouden tuotantotavalla pitäisi olla, jotta saavutettaisiin sekä optimi että paras lopputulos?  

Käytännössä näiden vaatimusten tulosten pitäisi olla tuottavia koskien kokonaistuotantoa per tuotantoalue. Niiden odotetaan olevan resurssi tehokkaita, joka tarkoittaa, että tuotetaan enemmän vähemmällä, etusijassa tarkoittaen maata ja vettä mutta myös muita panoksia kuten lannoitteita, kasvin suojelutuotteita, energiaa ja työvoimaa. Näiden kahden tavoitteen toteutuminen ei ainoastaan edistä kilpailukykyä ja taloudellista kestävyyttä vaan myös parantaa ympäristön suojelua ja lajien monimuotoisuutta. Lisäksi, ympäristöä säästävän tuotantotavan täytyy vähentää niin paljon kuinmahdollista viljelymaata ympäröivänmaaperän ja veden sekäeroosion kuluttamanmaaperän kerrosten ja pintamaan eroosiota niihin imeytyneiden ravinteiden ja kasvin suojelutuotteiden muualle siirtymistä. Monimuotoisen maanviljelystoiminnan ylläpito vähemmän suotuisilla alueilla on saavutettavissa ainoastaan mikäli tuotantotavat ovat hinnoiltaan kilpailukykyisiä. 

Rinnakkainen lähestymistapa kaikkien tavoitteiden saavuttamiseksi, jotka ovat luonnosteltu Komission tiedonannossa ”Kohti CAPia 2020”, vaativat luonnon oloja kunnioittavia tuotantotapoja ja käyttämään saatavilla olevaa tietotaitoa ja teknologiaa tuotannon optimoimiseksi, samalla kun parannetaan ja kohennetaan ympäristöä sekä tuotannon perustaa tuleville sukupolville. Tämä on kestävää maataloutta ja Ympäristöä säästävän viljantuotannon tehostamista ja se näkyy luontoa suojelevan maatalouden (CA) konseptissa.


Kuva 2 esittää tämän konseptin perusperiaatteita joita ovat
a) vähäinen maaperän muokkaaminen, b) pysyvä maaperän peite ja c) kasvien monipuolisuus tasapainoisena ja runsaana viljelykiertona. 

Näiden periaatteiden käyttöönotto paikallisesti sovellettuun tuotantotapaan yksivuotisten ja monivuotisten kasvien kasvatukseen, laidunmaan ja rehun viljelykseen, yhdessä hyvänlaatuisten siemenien sekä optimaalisesti integroitujen ravinteiden, veden ja tuholaisten hallinnoinnin kanssa, voidaan saavuttaa CAPin uudistamisen yhteydessä luonnostellut päämäärät: 
  • tuottamalla samanlaisia tai jopa suurempia satomääriä samalla parantaen maaperän rakennetta, orgaanista ainetta ja yleisesti maaperän hedelmällisyyttä 
  • vähentämällä tuotantokustannuksia vähentämällä energian, työvoiman ja koneiden käyttöä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä lannoitteiden, veden ja kasvimyrkkyjen käyttöä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä, näin ollen lisäten tuottavuutta ja tehokkuutta 
  • vähentämällä CO₂ päästöjä vähentämällä polttoaineiden kulutusta sekä sitomalla ilmankehän hiiltä maaperään ja vähentämällä N₂O ja NH₄ päästöjä vähentämällä mineraalitypen käyttöä ja parantamalla pellon salaojitusta
  • vähentämällä valumia ja eroosiota parantuneenmaaperän yhteen sitoutumisen ja veden suodattumisen sekä kasvien tai niiden korjuujätteenmaan peitettä suojaavan vaikutuksen kautta 
  • vähentämällä maatilan ulkopuolisten infrastruktuurien vahinkoja ja vesimassojen saastumista vähentämällä huomattavasti läpivalumista  
  • ylläpitämällä eliöstön monimuotoisuutta pelloilla ja niiden ulkopuolella lopettamalla vahingollinen maaperän muokkaaminen, maaperän suojelulla ja vähentämällä maatilan ulkopuolelle leviävää saastetta 
  • ylläpitämällä maaseudun maiseman monimuotoisuutta parantamalla kasvien ja eliöstöjen moninaisuutta sekä maanpeitekasveilla 
  • ylläpitämällä vähemmän suosittuja maatalousmaita tuotannossa käyttämällä taloudellisesti ja ympäristöllisesti elinvoimaisia tuotantotapoja. 

Tunnusmerkillistä paikallisesti käyttöön otetulle CA-tuotantotavalle yhdessä järkevälle ja vastuuntuntoiselle ulkoisten voimavarojen käytölle on optimit satomäärät, maatilan tuotto, kilpailukyky ja eliöstöjen monipuolisuus sekä minimoidut negatiiviset ekologiset vaikutukset, joita esiintyy tehomaataloudessa. Kasvimyrkkyjen käyttö rikkaruohojen hallinnan apuna ja maanpeitekasvien ylläpito on eräs vaihtoehto tuotantokustannuksien alentamiseksi ja edellä mainittujen kyntämisestä johtuvien negatiivisten vaikutusten välttämiseksi, johon mukaan kuuluu rikkakasvien toipuminen ja uudelleen leviäminen. Ei ole näyttöä kasvimyrkkyjen käytön lisääntymisestä CA-viljelytavassa kun verrataan perinteiseen viljelytapaan. Sen sijaan työhön kuluu enemmän aikaa ja siirrytään käyttämään kontakti rikkamyrkkyjä. Jälkimmäinen toimii lyhytaikaisemmin luonnossa kuin useimmin käytetty korjuujätteen kasvimyrkyt perinteisessä viljelyssä. Kanadassa (Blackshaw ja Harker, 2010) ja Australiassa (Crabtree, 2010), joissa on samankaltaiset maatalousekologiset olosuhteet kuin Euroopassa, kasvimyrkkyjen käyttö per tonni on alhaisempi CA-viljelyssä johon on yhdistetty rikkakasvien hallinnointi kuin perinteisessä viljelyssä. 

Kun CA-viljelytapa on otettu käyttöön suurella alueella, on mahdollista ottaa käyttöön paljon kaivatut ympäristön palvelut kuten puhdas vesi, eroosion hallinta, hiilen sitominen, alemmat kasvihuonekaasupäästöt, alhaisemmat tulvien ja kuivuuden riskit, luonnon monimuotoisuuden suojelu, jne. jotka eivät tähän asti olleet täysin mahdollisia perinteisessä kyntöön perustuvassa tehokkaassa maatalousmaan käytössä Euroopassa (Kassam, 2010). Siispä, CA-viljelyn periaatteet ja tavat voivat tarjota vankan sillan kahden CAPin pilarin välille ja voi mukauttaa ne ympäristöllisesti ja taloudellisesti mielekkäiksi koko EUn alueella. CA-viljelyn käyttöönotto myös tarjoaa perustan ympäristön palveluiden kehitykselle kuten hiilen sitomiselle ja sen kaupalle, puhtaan veden toimittamiselle, eroosion hallinnalle ja eliöstön monimuotoisuuden parantamiselle jne. jonka kannusteet ja tukimaksut voidaan linkittää tiettyihin määriteltyihin tuotantotapoihin ja palveluihin. Tällaisia hankkeita on jo muualla, kuten Kanadassa jossa päästökauppa alkoi 2007 ja joka mahdollistaa säännösten alaisen teollisuuden ostaa hiilidioksidipäästöjä maataloussektorilta CA (suorakylvöön) tuotantotavan käyttöönottaneilta viljelijöiltä. Tänä päivänä CA on käytössä maailmanlaajuisesti noin 124 Mha (www.fao.org/ag/ca) jokaisella mantereella jamaatalousekologioissa, noin 50 % alueesta sijaitsee kehitysmaissa. CA-viljely on levinnyt vuosittain 7 Mha viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämä laajalle levinnyt CA-viljelyn käyttöönotto on ilmeinen todiste sen elinvoimaisuudesta ja kestävyydestä, erityisesti eräissä Etelä-Amerikan maissa joissa ei ole tuotantotukijärjestelmiä alkutuottajille ja missä CA-viljelyä on käytetty yli 60 %:ssa viljelysmaasta. Lisäksi, se tosiasia, että CA-viljely on onnistuneesti sovellettu todella erilaisissa ilmaston aloissa vahvasti viittaa, että Euroopan laajuisesta CA-viljelyn periaatteiden käyttöön otosta löytyy kovasti potentiaalia.

Euroopan säästävän maatalouden liitto (ECAF) on perustamisestaan lähtien, vuodesta 1999, lobannut CA-viljelyn laajalle leviävän käyttöönoton puolesta sen 15 jäsenmaassa. Sen päätavoite on integroida CA-viljely maatalouden perusperiaatteeksi Euroopassa. Samalla muut kyntöön perustuvat tuotantotavat kuten puutarhan hoito, luomuviljely, metsäpeltoviljely, tulvan avulle viljelty riisi, voisivat yhtälailla hyötyä näiden periaatteiden käyttöön otosta. Joissain EU maissa, etenkin Espanjassa, Suomessa ja Ranskassa, on saavutettu kohtalaista onnistumista kun muissa jäsenvaltioissa on jääty jälkeen CA-viljelyn käyttöönotossa.

Syyt ympäristöä säästävälle tuotantotavalle ja sen tehostamiselle ovat moninaiset ja se ulottuu maanmuokkauksen kulttuurisesta juurtumisesta ja vääriin havaintoihin perustuvasta kasvimyrkkyjen käytön lisäämisestä tunnustuksen puutteeseen, että CA-viljely olisi kaikenkattava kehys ympäristöä säästävänä tuotantotapana ja kestävän tuotannon tehostajana. ECAF osallistuu aktiivisesti maaperänsuojelustrategian tiimoilta käytävään keskusteluun ja sen kehittämiseen. Maaperänsuojeludirektiivin toimeenpanolla oli tarkoitus edistää CA-viljelyn käyttöönottoa Euroopassa. Epäonneksi se ehkäistiin muutaman jäsenvaltion toimesta. Nyt ECAF pyrkii informoimaan asianomaisia CAP:in uudistamisprosessin aikana, saavuttaakseen CA-viljelyn käsitteen tunnustamista ympäristöä säästävänä viljan tuotannon tapana jolla voidaan saavuttaa suuren osan CAP 2020 -tavoitteista ja hankkiakseen sille hallinnollisen ja poliittisen tuen. 

2014 Suomen CA-viljelyn yhdistys